Maankäyttötieteiden laitoksella työskentelvän professori Kirsi Virrantauksen tutkimusryhmineen tekemä tutkimustyö on keskittynyt paikkatietojärjestelmiin ja paikkatiedon käyttöön tilannekuvan muodostuksessa kriisitilanteissa.
Akatemiaprofessori Visa Koivunen Sähkötekniikan korkeakoulusta on tutkimusryhmineen kehittänyt signaalinkäsittelyn menetelmiä radio- ja signaalitiedusteluun, tietoliikenteeseen ja moderneihin hajautettuihin tutkajärjestelmiin.
Mannerheimin sotatieteellinen rahasto
Sotamarsalkka Mannerheim perusti vuonna 1937 Mannerheimin rahaston, jonka peruspääoman muodostivat puunjalostuteollisuuden marsalkalle syntymäpäivän kunniaksi lahjoittamat kaksi miljoonaa markkaa. Rahaston tarkoitukseksi hän määräsi Suomen puolustuslaitoksen upseerien sotilaallisten opintojen, tutkimustyön ja sotilasurheilun harrastelun tukemisen.
Nykyään sen talous on vankalla pohjalla, ja se toimii epäitsenäisenä säätiönä. Rahasto tukee upseerien sotatieteellisten tutkimus- ja väitöskirjatöiden ohella myös julkaisutoimintaa.
Mannerheimin sotatieteellisen rahaston historiikki ilmestyi 4.12.2012. Mikko Karjalainen, "Marskin salattu rahasto - Suomen Marsalkka Mannerheimin sotatieteellinen rahasto 1937-2012," Edita 2012.