Quantcast
Channel: Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 847

Professori Bassam A. Younis: Ympäristö ja luonnonilmiöt haastavat tutkimaan

$
0
0
Professori Bassam A. Younis (University of California, Davis, USA) vieraili Insinööritieteiden korkeakoulun yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitoksella tammikuussa 2013. Hän piti vesilaboratoriossa viikon mittaisen intensiivikurssin laskennallisesta hydrauliikasta. Kurssille osallistui kymmenen aaltolaisen lisäksi kaksi geologian jatko-opiskelijaa Turun yliopistosta.

Professori Younis vakuuttui opiskelijoiden teknisistä taidoista paitsi IT-osaamisessa myös perustieteiden tuntemuksessa. Lisäksi hän antaa tunnustusta opiskelijoiden ahkeruudelle: Kurssi eteni sangen nopeaan tahtiin, ja kurssipäivät venyivät pitkälle iltaan, mutta kaikki olivat innokkaina mukana. - Suomalaisilla opiskelijoilla on erinomainen englannin kielen taito, Younis kehuu.

Younis on vieraillut Suomessa kahdesti 1990-luvun lopulla: Hän työskenteli tuolloin NASAssa, ja hänen tutkimuksensa käsittelivät erityisesti turbulenssin mallintamista. Vuosina 1997 ja 1998 hän piti aihetta käsittelevät kesäkurssit TKK:n lentotekniikan laboratoriossa, jota johti professori Seppo Laine.  

Bassam_A_Younis_150x200.jpg - Espoo näytti sangen erilaiselta tuohon vuodenaikaan, ja yliopiston nimikin oli eri kuin nyt, Younis muistelee.  Aalto-yliopiston kansainvälisen tunnettuus tutkimuksessa on Younisin mielestä hyvä, mutta opetuksen suhteen asia on vielä toisin. Haasteena on esimerkiksi se, että useimmat amerikkalaisopiskelijat eivät halua lähteä opiskelijavaihtoon sellaisiin maihin, joissa englanti ei ole virallinen kieli.

Younis kertoo, että hänellä on tutkimusintressejä paitsi vesitekniikan myös koneenrakennuksen ja lentotekniikan aloilla. - Monet aihepiirit liittyvät toisiinsa, hän sanoo. Esimerkiksi virtausmekaniikan menetelmin voidaan tutkia myös muita kuin veden virtaukseen liittyviä ilmiöitä, kuten tuulen vaikutusta korkeisiin rakenteisiin tai vaikkapa veren virtausta suonistossa ja suonten seinämissä tapahtuvien muutosten seurauksia. Virtausten mallinnusta ja tietoja voidaan hyödyntää siis lähes kaikkialla rakenteiden suunnittelusta ohitusleikkauksiin: lopultahan kyse on kuitenkin samasta ilmiöstä.

Tulevaisuuden suurimmat haasteet vesi- ja ympäristötekniikassa ovat Younisin mielestä saasteiden vaikutukset luonnon järjestelmissä, sillä niiden ennustaminen ja hallitseminen on huomattavasti vaikeampaa kuin rakennetussa ympäristössä. Hänen mukaansa luonnon ilmiöiden ja niiden vaikutusten tuntemus on vielä puutteellista, ja niiden ottaminen huomioon on haastavaa prosesseja mallinnettaessa.

University of Californian Davisin-kampus sijaitsee lähellä Sacramentoa, Kalifornian kuivassa keskiosassa. Aikojen saatossa Sacramento-joen uomaa on muokattu ihmisen toimesta, ja osalla toimenpiteistä on ollut vakavia seurauksia ympäristölle. Younis on tutkimusryhmineen päässyt vaikuttamaan ympäristöongelmien ratkaisemiseen ja muun muassa kehittänyt jokipenkan eroosiota hillitseviä menetelmiä.

Bassam A. Younis on työskennellyt professorina Lontoossa, Stuttgartissa sekä Pariisissa. Hän on toiminut vierailevana tutkijana NASAn Langley Research Centerissä. Lisäksi hän on kuulunut useiden tieteellisten julkaisujen toimituskuntaan.

Kotisivut: http://cee.engr.ucdavis.edu/faculty/younis/default.htm

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 847