Quantcast
Channel: Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 847

Uusi maankäyttötieteiden laitos on ainutlaatuinen

$
0
0
Vuoden alussa toimintansa aloittaneella maankäyttötieteiden laitoksella kohtaavat monenlaisista koulutustaustoista ponnistavat osaajat, kertoo laitoksen johtaja Kauko Viitanen.

Insinööritieteiden korkeakoulun maankäyttötieteiden laitos syntyi, kun maanmittaustieteiden laitos ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus YTK yhdistyivät.

ViitanenKauko_300x200.jpg

̶ Tällaista laitosta ei ole muissa Suomen yliopistoissa. Kun maanmittaukseen yhdistettiin maankäytön suunnittelu ja kaupunkitutkimus, syntyi ainutlaatuinen yhdistelmä.  Uusia näkökulmia on avautunut ja verkostot laajenevat entistä useampiin kansainvälisiin yliopistoihin, professori Viitanen toteaa.

Kirjavaa koulutustaustaa

Maankäyttötieteiden laitos on Viitasen mukaan harvinaisen monitieteinen, melkein kuin Aalto-yliopisto pienoiskoossa. Kahdeksan professorin joukkoon mahtuu maanmittareita, arkkitehteja, rakennusinsinööri ja juristi.  Jatko-opiskelijatkaan eivät ole taustaltaan pelkästään insinöörejä, vaan monet heistä ovat esimerkiksi maantieteilijöitä, arkkitehteja, valtiotieteilijöitä, kauppatieteilijöitä ja taiteenmaistereitakin.

̶  Laitoksellamme erilaisista koulutustaustoista tulevat opiskelijat voivat erikoistua kiinteistöalaan, geoinformatiikkaan tai maankäytön suunnitteluun. Vastaavia ohjelmia ei voi Suomessa muualla opiskella.

Kansainvälistä ja yhteiskuntapoliittista

Kansainvälistymiseen vahvasti panostavalla laitoksella laaditaan tieteellisen julkaisutoiminnan ohella raportteja ja suosituksia yhteistyössä kansainvälisten yliopistojen ja järjestöjen kanssa.

Erilaisilla opastuksilla pyritään auttamaan poliittisia päättäjiä, virkamieskoneistoa, yrityksiä, maanomistajia ja -käyttäjiä sekä kansalaisjärjestöjä. Opastuksia otetaan huomioon monien maiden lainsäädäntötyössä.

̶  Olemme laatineet esimerkiksi maan pakkolunastusta koskevat suositukset kansainvälisen maanmittausjärjestön International Federation of Surveyors FIG:n kanssa. Suositukset on toimitettu yli sataan maahan.

Viitasen mukaan laitoksella on jatkuvasti käynnissä projekteja ulkomaisten yliopistojen kanssa.  Muun muassa Politecnico di Milanon kanssa on tekeillä kirja ja sarja journaaliartikkeleita teemasta Trading zones in urban planning. Projektin käynnistänyt artikkeli on ehdolla AESOPin (Association of European Schools of Planning) Best Paper Prizen saajaksi tänä vuonna.

Teksti: Tea Kalska

Maankäyttötieteiden laitoksella toimii kolme tutkimusryhmää: kiinteistötalous, geoinformatiikka ja yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä (YTK). Ryhmien yhteisiä tutkimuksen painopistealueita ovat muun muassa älykäs, ihmislähtöinen rakennettu ympäristö sekä ilmastonmuutosvaikutusten mittaaminen, mallintaminen ja hallinta. Laitoksella työskentelee noin 140 henkilöä.

Lisätietoja:

Professori Kauko Viitanen, kauko.viitanen@aalto.fi
Maankäyttötieteiden laitoksen johtaja
Puh. 050 560 3873

 

 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 847