Kemira lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopistolle
Yhtiön tavoitteena on tukea sille tärkeiden alojen tutkimuksen ja koulutuksen korkeaa tasoa. Kemira Oyj:n hallitus on päättänyt lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopiston säätiöpääomaan. Yhtiö haluaa...
View ArticleJääsilta romahti, Aallon logo jäi
Rakennustekniikan opiskelijat olivat mukana pystyttämässä maailman pisintä jääsiltaa Juukaan. Tavoitteena oli toteuttaa Leonardo Da Vincin vuonna 1502 tekemän rakennesuunnitelman pohjalta...
View ArticleVaraosat biteiksi – tarvepohjaisella 3D-valmistuksella kustannustehokkuutta
Tutkimushanke tähtää siihen, että suomalaiset yritykset voivat olla edelläkävijöitä kansainvälisessä digitaalisten varaosien verkostossa. Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy...
View ArticleRat Relay – ongelmanratkaisua 48 tunnin globaalina viestinä
Maailmanlaajuinen Design Factory -verkosto testasi tuotekehitysopetusta tiettävästi ensimmäistä kertaa maailmassa 48 tunnin globaalina viestinä. Aalto Design Factoryn lisäksi kokeiluun osallistuivat...
View ArticleNew Yorkin alumnitapaamisessa luotiin yhteyksiä
Aallon eri aloilta valmistuneet kokoontuivat kuulemaan professori Matti Keloharjua ja verkostoitumaan. Aalto-yliopiston ensimmäinen USA:n itärannikolla järjestetty alumnitapaaminen kokosi yli 20...
View ArticlePresidentti Sauli Niinistö vihitään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun...
Kauppakorkeakoulu myöntää kunniatohtorin arvon presidentti Sauli Niinistölle juhlallisessa maisteri- ja tohtoripromootiossa 20.5.2016. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä on ollut merkittävä...
View ArticleSuomen ABB:lta 400 000 euroa Aalto-yliopistolle
ABB:n globaali teknologiajohtaja Bazmi Husain julkisti lahjoituksen vierailunsa yhteydessä. Suomen ABB lahjoittaa 400 000 euroa Aalto-yliopiston tekniikan koulutusalalle. Lahjoitus julkistettiin ABB:n...
View ArticleHealth Capital Helsinki kokoaa terveyden huippuosaajat yhteen
Uusien yritysten syntymiseen kaivataan laajaa yhteistyötä, jotta oikeat osaamiskokonaisuudet ja ihmiset löytävät toisensa. Terveydenalan toimijat allekirjoittivat merkittävän life science- ja...
View ArticleVedestä on pidettävä huolta
Ihminen vaikuttaa toiminnallaan veden kiertoon ja vesien laatuun. Ongelmia riittää ratkottavaksi niin Suomessa kuin maailmalla. Vesitalous on osana vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusta...
View ArticleAalto-yliopisto päivitti strategiansa vuosille 2016–2020
Innovaatiovetoisen yhteiskunnan puolesta eri alojen osaamista yhdistäen. Aalto-yliopiston strategia vuosille 2016–2020 on päivitetty. Yliopiston visioksi kiteytyi Innovatiivinen yhteiskunta ja...
View ArticleGeotekniikan taitajille riittää töitä
Geotekniikan opiskelijat löytävät helposti töitä. Professori Leena Korkiala-Tantun mukaan alan osaajista on jopa pulaa. Geotekniikka tutkitaan ja opetetaan rakennustekniikan laitoksella....
View ArticleAaltolaiset saivat yli puoli miljoonaa euroa Suomen Kulttuurirahaston apurahoja
Rahoituksen saajissa on niin kulttuurin, tieteen, tekniikan kuin talouden tutkijoita. Suomen Kulttuurirahasto jakoi apurahoina ennätykselliset 25 miljoonaa euroa vuosijuhlassaan 27. helmikuuta....
View ArticleFabian Ahvenaisen rahasto palkitsi ansiokkaita opinnäytetöitä
Apurahoja myönnettiin sillan- ja talonrakennustekniikkaan suuntautuneille opiskelijoille. Fabian Ahvenaisen rahasto jakoi yhteensä 9 000 euroa apurahoja 3. maaliskuuta pidetyssä rahaston...
View ArticleKesäkursseja Avoimessa yliopistossa
Kesän 2016 kurssit on pääosin julkaistu 1.3.2016. Ilmoittautuminen Avoimen yliopiston kesäkursseille alkaa 12.4.2016 klo 12.00 porrastetusti. Ilmoittautua voi niin kauan kuin paikkoja riittää, kurssin...
View ArticleJaakko Salavuo nimitetty Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi
Salavuo aloittaa tehtävässään 1.4.2016. VTM Jaakko Salavuo on nimitetty Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi. Hän vastaa yliopiston viestinnän palveluista, mediasuhteista ja brändin kehittämisestä....
View ArticleOpiskelijoita Lesbokselle auttamaan pakolaiskriisissä
Neljän opiskelijan matka on tuore esimerkki siitä, mitä monialainen Sustainable Global Technologies -koulutusohjelma voi tuottaa. Kuvittele mielessäsi Helsingin asukkaiden verran ihmisiä, työttöminä,...
View ArticlePuolet suomalaisista asuu ilmastonmuutokselle haavoittuvaisilla alueilla
Meren läheisyydessä asuu enemmän ihmisiä kuin on aiemmin arvioitu, Aalto-yliopiston tutkijat osoittivat. Kasvihuoneilmiön nostama merenpinta, lisääntyvät tulvat ja aiempaa voimakkaammat myrskyt...
View ArticleRamboll ja Aalto-yliopisto allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen
Yhteistyöalueita ovat muun muassa rakentamiseen liittyvä tutkimustoiminta, kokeelliset tutkimukset, osaamisen kehittäminen ja opinnäytetyöt. Ramboll Finland Oy ja Aalto-yliopiston insinööritieteiden...
View ArticleAalto University Executive Education -konsernin tulos kasvoi sopeutustoimista...
Asema kansainvälisessä kärkijoukossa jatkoi vahvistumistaan. Aalto PRO -liiketoiminnan sekä Aasian toimintojen kannattavuus parani olennaisesti. Aalto University Executive Education -konsernin viime...
View ArticleHyvällä suunnittelulla terveellisiä yhdyskuntia
Professori Marketta Kyttä tutkii ihmisten ympäristökokemuksia. Hänen tutkimusryhmänsä auttaa suunnittelemaan parempia yhdyskuntia. Marketta Kytän professuurin ala on maankäytön suunnittelu....
View Article